Ylistaron ensimmäinen virallinen oluttehdas perustettiin Tuokkolan tilalle vuonna 1879. kauppias Jaakko Säntin ja oluenpanija Juho Syrjän toimesta.
Paikallinen raittiusväki paheksui toimintaa ja alkoi kutsua paikkaa “pirulaksi”.
Koska tehdas rakennettiin Kyrönjoen toiselle puolelle kirkkoa vastapäätä, enteiltiin sen olevan kova kilpailija kirkon kanssa. Sanottiin myös, että “hyvä että se on siellä, kun ei se kirkon puolelle olisi sopinutkaan”.
Tehdas kuitenkin menestyi hyvin, ja alkuvuosina sen tuotanto myytiin useaan otteeseen loppuun.
Tehdasta laajennettiin 1889, mutta juuri kun laajennus valmistui, tehdas paloi maan tasalle tuntemattomaksi jääneestä syystä. Viinaveikkoja kaihtaneet kyläläiset saivat syyt niskoilleen mystisen palon vuoksi.
Tehdas kuitenkin rakennettiin heti uudestaan, mutta alkuperäisen kokoisena. Tässä vaiheessa tehdasta kutsuttiin toisinaan Ylistaron Oluttehtaaksi.
Syrjän kuoltua 1891, puolet tehtaasta siirtyi hänen leskelleen, joka yritti huutokaupata osuuttaan siinä onnistumatta.
Tehtaan perustaja Säntti asetti oman osansa myyntiin vuonna 1895, mutta ei myöskään saanut osaansa myytyä.
Osasyynä myyntiyritykseen oli kuntakokouksen päätös, jolla kiellettiin oluenmyynti kunnan kahdessa majatalossa vuoden 1896 alusta alkaen. Päätöksen jälkeen oluenmyynti kunnan alueella oli sallittua vain oluttehtaalta.
Mutta myynti vain kasvoi, vaikka myyntipisteitä vähennettiin.
Tehtaan omistajien kuoltua, siirtyivät heidän osuutensa tehtaasta heidän leskilleen, jotka olivat valmiita myymään osuutensa pois.
1905 raittiusseura osti panimon lopettaakseen sen toiminnan. Suunnitelmana oli pitää tehdas toiminnassa vain siihen saakka, kunnes se on maksanut itsensä takaisin.
Raittiusseura joutui valmistamaan syntistä alkoholia kolmen vuoden ajan saadakseen velan maksettua.
Tehtaalla ahkerasti vieraillut pappi siunasi “pirulan”, kun se lopetettiin 1908.
2017 PIRULA SYNTYI KOLMANNEN KERRAN, JA UUSI TARINA ALKOI.